Musta tuntuu, että meidän kulttuuri on enenevässä määrin vain ja ainoastaan ahnetta. Eihön tuo tyhjästä sunny. On myös sellainen käsitys, että oikeistolainen talouspolitiikka on meillä vallitsevana. Mua henk.koht. tympii Kokoomuksen valta, koska se näkyy ihan kaikessa. He ovat päässeet tekemään liian kauan kuntapolitiikkaa ja myös vuodesta 1987 hallituspolitiikkaa.
Nuo arvot mistä puhut on niin läpeensä oikeistolaisia. Se, joka julkaisee kirjasi, ansaitsee siitä voitot, ihmeellisesti julkaisijasta tulee kirjan sankari. Eli tekijä. Sama kuin ennen oli levy-yhtiöiden kanssa, artisti maksoi ja maksaa edelleen. Moni on menettänyt omaisuuden huonojen diilien takia. Nykyään artistit osaavat puhua paremmin ja perustavat heti kättelyssä itselleen osakeyhtiön.
Ei ole enää Lallukoita, jotka julkaisevat kulttuuria ja taidetta rakkaudesta lajiin. Mesenaatitkin taitavat pyöriä lähinnä Slushissa. Tuo on puhdasta yritystoimintaa, joka ansaitsee muiden työstä. Kysymys ei ole enää ansaitsemisesta, vaan maksimaalisen voiton tekemisestä. Ihan kaikessa, myös kirjoissa.
En tunne julkaisijoiden ja kirjayritysten historiaa, mutta muistaisin, että vielä 1980-luvulla kirjailijat ansaitsivat rahaa ja elivät kirjoillaan. Pitääkö paikkaansa, vai onko tämä vain mielikuva?
Nythän on kauan ollut vallalla sellainen käsitys, ettei musiikista tarvitse maksaa. On kasvanut kokonainen sukupolvi, joka kuuntelee kyllä jatkuvasti, mutta eivät halua maksaa musiikista. Sitten taas joku Coldplay myy Stadikan muutaman kerran loppuun. Hyvin kuvaavaa millainen sukupolvi tekee päätöksiä siitä, kuka ansaitsee rahaa ja kuka ei. Coldplay on kyllä tienannut eläkerahansa, koska yleisö on tyhmää ja säälittävää. Fomo tai mikä tahansa somessa opittu vouhotus ohjaa ihmisten käyttäytymistä. Eiköhän siellä ole taustalla ilmainen yhteiskunta. Mutta on se vaan outoa, että vloggaaja tienaa miljoonia pelkällä hölinällä. Tästä sen näkee kuinka paljon arvostan tätä uutta kulttuuria. Siihen kiteytyy niin paljon kaikkea typerää ja ajattelematonta. Helpon rahan tekeminen sekoittaa pään. He eivät elä ihan samassa maailmassa..
En esimerkiksi ymmärrä Taylor Swiftin suuruutta, koska ei ole mitään ymmärtämistä. Markkinointi ja viidakkorumpu. Tarve kuulua johonkin, tarve olla erottumatta. Mitä, jos rohkeaksi kuviteltu kansa onkin täynnä pelkureita, jotka antaisivat mielellään vastuun elämästään muille.
Taylorin musiikki ja esiintyminen ei ole niin hyvää, kuin suosio näyttää, se vaan osuu keskinkertaiseen makuun. Maailmassa mitataan hyvyyttä ja paremmuutta seuraajien ja yleisön lukumäärällä. Mitä se kertoo ihmisistä? Ei paljon mitään, varmasti vain sen, että iso osa ihmisistä kokee voimakasta tarvetta kuulua laumaan. Ja miljoona kärpästä ei voi olla väärässä; paska on hyvää.
Minusta vaikuttaa siltä, että ihmisen tyhmentyminen johtaa siihen, että meillä ei kohta ole mitään käryä mitä jonkun asian tekeminen maksaa. Kuinka paljon tietoa ja taitoa yhden tuotteen tekeminen vaatii. Kirja tai puinen jakkara. Itse olen rättipuolen käynyt, ja ihmettelen miten heppoisesti ihmiset suhtautuvat vaatteisiin, miten nopeasti niitä voi heittää pois, kun mulla on edelleen yli 20 v vanhoja lempimekkoja ja takkeja. Ihmiset eivät enää kiinny, asiat eivät ole niin arvokkaita ja kaiken voi korvata.
Nykyään ihmiset eivät osaa itse tehdä mitään. Kädentaidot ihan kateissa, edes fillarin kumin reikää ei osata paikata. Etenkään oikeistolaiset poliitikot eivät kauheasti harrasta harsimista ja sahaamista. Sipilän lukuunottamatta, joka itse tuunaa veneitä ja silti leikkasi koululaisten kädentaidoista, että varmasti ei kasva insinöörejä. Lyhytnäköistä ja typerää.
Minä olen oppinut äidiltäni ja lähi-ihmisiltä taitoja. Kuka oppii kotona mitään, kun omilleen muuttavatkin ovat avuttomia? Tuo on sellaista porukkaa, joka ei tiedä mitä tekeminen vaatii. Jos ei osaa, ei ymmärrä.
Ihmettelen miten paljon on ihmisiä, jotka eivät osaa korjata, saatikka luoda mitään uutta. Täysin kädettömiä, jotka tuhlaavat halpavaatteisiin rahansa. Sama porukka ei ymmärrä kuinka paljon vaatteet kuormittavat ympäristöä. Ei kiinnosta, koska ei osaa ommella eikä kutoa.
Mieti, vain 100 vuotta meidän historiaa on kulunut, kun olemme jo menettäneet isovanhempiemme tekemisen meiningin. Paitsi, äitini syntyi 100 v sitten, sai minut aika vanhana, joten on kohdallani seuraavassa sukupolvessa, ei sen kauempaa. Äitini oli valmistanut kapiokirstuun kodintekstiilitkin. Vasta 80 vuotta kulunut ja monikaan, joka kapiokirstuja netissä myy, ei tiedä mikä se on ja miksi se on.
Mulla oli lähellä Karjalan evakoita, heillä oli omat reissunsa tuoreessa muistissa, kasvoin heidän muistoissa ja tarinoissa. Suren, ettei heitä enää ole kuin pari jäljellä. Koko lapsuuteni olen nähnyt miten ihmiset tekevät, käytännön asiat olivat todella hallussa. Sellaista tekemistä ei enää näe, ei ole tarpeeksi kova nälkä. Nyt vaan mietin mihin laitan kaikki enon vaimon kutomat ja virkkaamat pöytäliinat, niitä on niin paljon. Käsitöitä tehtiin talvella, kesällä oli luonnostaan paljon muita hommia.
Kulttuuri on muuttunut ja se harmittaa. Arvot ovat erilaiset. Käsittääkseni muutosta on tehty liian nopeasti. Ihminen ei ole pysynyt perässä. Täytyy voida kasvaa ja omaksua rauhassa, mutta meillä tehdään vain digiloikkia. Ihmetyttää miten Suomessakin on kritiikittömästi otettu alustat ja kaiken maailman höpötykset vastaan. Ikäänkuin se olisi ihmiskunnan kohtalo. Ei ole, se on valinta. Digitaalisuus on markkinatalouden, yritysten ja pörssien valinta. EK varmaan tykkää, mutta kuvataiteissa ei välitetä.
Suomessakin on valittu väärin ja sitten asioita korjataan. Ei yhtään ihmetytä, että tällaisessa kulttuurissa kädentaitajat ja luovat ihmiset eivät ole arvossaan. Oikeistopoliitikot eivät edusta tekijöitä, mutta ovat aina ensimmäisenä ilmaislipulla paikalla. Mieti, kuinka moni heistä on tänä vuonna maksanut mistään lipusta itse.
Kouvolassa kaupungin hallituksen kokoomuslainen jäsen haukkui klasarimuusikot, vaikka ei ollut kertaakaan käynyt konserteissa. Vielä 1980-luvulla siellä toimi kokonainen kaupungin orkesteri.
Kaupunki on harjoittanut huonoa politiikkaa, kun nuoret edelleen muuttavat pois ja muutkin karttavat kaupunkia. Siellä ei saa kuulemma edes ok-taloa myytyä, että pääsisi muuttamaan. Muuttotappiota on joka vuosi. Pieneläkeläisetkin äänestävät Kokoomusta, koska se on tuttu puolue. Eihän tuollaisessakaan ympäristössä voi luoda mitään, saatikka tulla arvostetuksi.
Mun käsityksen mukaan vain toinen tekijä ymmärtää. Vain toinen taitaja on valmis maksamaan. Palaan taas samaan asiaan. Ihmisiltä puuttuu taito tehdä ja sitä kautta kyky ymmärtää mitä teos vaatii syntyäkseen. Se ei välttämättä selitä sitä, että kuka maksaa. Me tiedetään kuka maksaa, mutta pitäisi keksiä, että miksi näin?
Missä vaiheessa kirjailijan valta on menetetty? Milloin julkaisijasta on tullut ykkönen? Se julkaisee, jolla on rahaa. Taas sama juttu, ilman Lallukoita se ei onnistu, kuten pitäisi. Julkaisija osaa julkaisemisen taidon, mutta ei ymmärrä kirjoittamisen taitoa. Se, jolla on rahat, on pakostakin päättäjän paikalla. Ihan kaikessa.
Rakkaudesta lajiin ja ymmärrystä siitä, mitä maksaa teoksen synnyttäminen. Missä nämä ihmiset ovat?
En tiedä kuka heille on antanut. Olen jo 40 vuotta kysynyt, kuka pankeille on antanut valtansa. Meillä on ilmeisesti ei-demokraattisia päätöksiä, joihin ei kosketa. Pitäisi kysyä, kuka on julkaisijalle tehnyt diilin siitä, että kirjoittaminen on arvokasta heille, mutta ei kirjoittajalle. Tuohan on kiero ja sairas sopimus.
Oscar Wilde tiesi vastauksia moneen kysymykseen jo yli 100 v sitten. Kuten, että ihmiset tietävät hinnan, mutta eivät arvoa. Meillä se vaan on jalostunut törkeäksi varkaudeksi.
Miksi kirjoittajilla ei ole omia yhtiöitä? Koska ei ole kirjapainoja? Niin tietysti. Ennen oletettiin, että toiset saavat ansionsa painamalla ja toiset kirjoittamalla. Tämä ajatus ei enää päde. Nämä eivät tiedä mitä teoksen synnyttäminen vaatii. Yhtä lailla ei aikakaan enää ole rahaa. Oikeistopolitiikka on tallonut monen toimeentulon, kun ajalla saa niin vähän mitään.
Pitäisi ilmeisesti kysyä kuka on antanut heille sen vallan? Siitähän tässäkin on kysymys.
Hyvä kysymys tosiaan on se, kuka tästä kaikesta ilmaisesta työstä hyötyy. Tällä hetkellä minkään palkattoman mutta tarpeellisen työn kollektiivinen korvaaminen (eli toimeentulon mahdollistaminen työn tekijöille) ei tunnu kovin realistiselta. Mutta vaadittava sitä on, koska ei muutos muuten ole edes teoriassa mahdollista.
Ajattelen, että rättipuolella halpatuonti voittaa, kuka muukaan. Alustat voittavat aina. Ihmetyttää vaan, että ilman mitään keskustelua, kaikenlainen toiminta sai rantautua tännekin. Ilman minkäänlaista vastarintaa. Se on ollut hirveä pettymys.
Hyvin kirjoitettu, perusteltu ja esitetty. Todellakin, kirjailujuus on kuin hoivatyötä, tarpeellisena pidettyä puuhastelua, kutsumustekemistä, josta ei tarvitse tai pidä maksaa. Ja eikös (edelleen?) taidetta syntyy masennuksesta ja köyhyydestä?!? Vitsi sikseen, mutta itsekin kirjoittavana (koska toimeentulo tulee muualta) suren ja tunnen turhautuneena vit#%+utusta suomalaisesta kirja-alan ankkalammikosta. Miksi edes pyrin sinne?!? Kirjoittamisen halu/pakko on kova vaikka fiksua olisi kehittää jotain liiketoimintaa (tai muuttaa kaukokaipuuseen vetoavaan paikkaan ja kirjoittaa sarjoittain dekkareita). Nim. Turhautunut ja kiitollinen kirjoituksestasi
Hyvin kirjoitettu. Kirjoittamisen pakko on onni lukijoille, mun mielestä, koska kaikki eivät osaa pukea asioita sanoiksi, ja ne jotka osaavat antavat lahjojaan muille. Mutta ajatus siitä, että kaikki pitäisi olla maksutonta, on älytön.
Meneeköhän tässä nyt asiat sekaisin? Meille kaikille, osalle meistä, on tullut paperilehtiä kotiin tilattuina, me olemme maksaneet painetuista sanoista. Nyt osa meistä maksaa kirjoituksista uutisina tai tarinoita, mutta vain osa, pieni osa ihmisistä, koska lukeminen usein edellyttää sovellusta tai lukuoikeutta. Aina näitä ei ole voinut jakaa.
Meidän takana tulee sukupolvi, joka ei ole koskaan maksanut kirjoitusten lukemisesta. He eivät myöskään ole maksaneet vinyyleistä, cd-levyistä tai keikkalipuista, kuten me. Heille ei ole tehty selväksi, että sanoista pitää maksaa, koska monesti niitä on aseteltu paikoilleen myös aikaa ja taitoa käyttäen. Aika on rahaa, mutta sekin ajatus on nykyään hämärtynyt. Siksi meidän aikaa haaskataan milloin milläkin tavalla, kun yritämme selvitä ajan kurveissa.
Ajatteliko kukaan koskaan, että he maksoivat sanoista ja tarinoista, kun he tilasivat paperisen päivälehden. Tuskinpa. He maksoivat uutisista. Mutta, kun tarinatkin julkaistiin lehdissä, pakkohan meidän on ollut se ymmärtää, että kirjoituksista kuuluu maksaa. Meille oli itsestäänselvää, että pelkästään jo musteesta on maksettava.
Mitä, jos arvostus tuleekin väärinymmärryksestä? Meillä on kasvanut sukupolvi, joka on ikänsä luistellut sanojen ja hölötysten tulvassa. Sanoja on ollut pahoja ja hyviä, liikaa, sanoilla on loukattu, on puhuttu myös sananvapaudesta. Koskaan aiemmin ei ole sanojen jakaminen ollut yhtä helppoa kuin nykyaikana. Koskaan aiemmin ei ole ollut yhtä paljon aivan turhia juttuja luettavana. Eikä ne ole uutisia.
Mutta se on ansa. Ennen sanat painoivat enemmän, asioita piti punnita ennen julkaisua. Mustetta, paperia, fontteja ja latojia. Vain harva tavis sai äänensä kuuluvaksi painetussa sanomalehdestä, koska kuten sanottu, kaikki sanat punnittiin. Onneksi näin, koska tämä mitä meillä nyt on, on liikaa. Vain harvojen sanat ovat riittävän painavia julkaistavaksi. Ikävästi sanottu, mutta joskus olisi hyvä punnita sanojaan.
Kun nettiin on niin helppo lisätä sanoja ja tarinoita, laatu pakostakin kärsii. Ihan kaikki, joilla on varaa maksaa älypuhelimesta, voi lisätä muille luettavaa. Eri asia on lukeeko niitä kukaan. Mutta ongelma on siinä, että ei olla käyty läpi sitä, millaisia juttuja kannattaa julkaista. Kompensoisiko ne tämän taustahälinän? En usko, mutta arvostus tapahtuu jossain täällä.
Sukupolvi, joka ei osaa kirjoittaa eikä paljon lukea, puhumattakaan salasanojen laatimisesta, elää yltäkylläisyydessä. Sen kääntöpuoli on, ettei hyviä, rahanarvoisiakaan juttuja tunnisteta.
Liittyy edelleen siihen, kun ei itse omata taitoja. Mutta myös siihen, että alustamaailma vaan pudotettiin eteemme, ilman sääntöjä. Kukaan ei ole ottanut vastuuta alustoista. Mitään sääntöjä ja rajoja ei luotu. Eletään pellossa. Kaikkihan sen tietää, ettei sii mitään hyvää seuraa. Ahneimmat keksivät juttuja tehdä rahaa, kun muut vielä ihmettelevät ja miettivät sääntöjä. Henk.koht. ajatellen äärimmäisen rasittavia ja epäoikeudenmukaisia juttuja.
Vanha järjestys on rikottu, mutta nykyajan ihmiset eivät tiedä miten korjata.
Musiikin puolella suoratoistoalustoihin siirtymisessä on sellainen iso rakenteellinen ongelma, että n. 85% kaikesta kuuntelusta on back catalogin eli vanhan musiikin kuuntelua. Rahaa tulee käyttäjiltä ja mainostajilta ihan hyvin sisään, mutta suurin osa siitä menee (suoratoistoyhtiöiden oman siivun jälkeen) niille jotka omistavat valtaosan vanhan musiikin äänite- ja tekijänoikeuksista, eli käytännössä major-yhtiöille ja muutamalle sijoitusyhtiölle, jotka ovat hankkineet vanhoja katalogeja omistukseensa. Vanhan katalogin pyörittämisestä ei aiheudu mitään kuluja, koska sen tuotantokulut on maksettu joskus kauan sitten.
Voisin kuvitella että äänikirjapuolella on samaa ongelmaa, eli vanhat menestysteokset keräävät tasaisesti voittoa samalla kun tällä hetkellä aktiivisille tekijöille jää vähemmän jaettavaa.
En ihan usko. Musiikki on eri asia kuin kirjallisuus. Nykymusiikki on saanut vaikutteita vanhasta musasta, sitä on kiva lähteä tutkimaan. Vanhat painosten kuninkaan ja kuningattaret, eivät välttämättä nappaa enää tänäpäivänä. Ehkä klassikot voivat myydä, kuka ties mitä ne nykyään on, mutta en usko, että esim Eeva Joenpelto tai Oranen olisi kuuntelussa niitä suuria mestareita. Voin olla väärässäkin. Ajattelen, ettei nykyihmiset edes tiedä keitä he ovat.
Tämä kirjallisuuden superstara-kulttuuri on ongelmallinen. Kun Suomessa piirit on pienet, niin käydäänkö tästä keskustelua jossa hyvin tienaavat olisivat myös vaatimassa muutosta niin, että kirjallisuuden tekemisestä tulisi reilumpaa? Yleensä tällainen solidaarisuus ei toimi, mutta haluaisin ajatella että kirjallisuuden sisällä toimii.
Solidaarisuus on kadonnut, se näkyy ihan kaikessa. Mutta on se kyllä outoa, että niin monet ulkopuoliset tahot päättävät kirjailijoiden tuloista. Minusta hinnoittelun pitäisi lähtökohtaisesti palvella tekijää eli kirjailijoita. Hän tekee luovan työn, mikä erottaa hänen kirjansa muiden kirjoista.
Hyvä teksti.
Musta tuntuu, että meidän kulttuuri on enenevässä määrin vain ja ainoastaan ahnetta. Eihön tuo tyhjästä sunny. On myös sellainen käsitys, että oikeistolainen talouspolitiikka on meillä vallitsevana. Mua henk.koht. tympii Kokoomuksen valta, koska se näkyy ihan kaikessa. He ovat päässeet tekemään liian kauan kuntapolitiikkaa ja myös vuodesta 1987 hallituspolitiikkaa.
Nuo arvot mistä puhut on niin läpeensä oikeistolaisia. Se, joka julkaisee kirjasi, ansaitsee siitä voitot, ihmeellisesti julkaisijasta tulee kirjan sankari. Eli tekijä. Sama kuin ennen oli levy-yhtiöiden kanssa, artisti maksoi ja maksaa edelleen. Moni on menettänyt omaisuuden huonojen diilien takia. Nykyään artistit osaavat puhua paremmin ja perustavat heti kättelyssä itselleen osakeyhtiön.
Ei ole enää Lallukoita, jotka julkaisevat kulttuuria ja taidetta rakkaudesta lajiin. Mesenaatitkin taitavat pyöriä lähinnä Slushissa. Tuo on puhdasta yritystoimintaa, joka ansaitsee muiden työstä. Kysymys ei ole enää ansaitsemisesta, vaan maksimaalisen voiton tekemisestä. Ihan kaikessa, myös kirjoissa.
En tunne julkaisijoiden ja kirjayritysten historiaa, mutta muistaisin, että vielä 1980-luvulla kirjailijat ansaitsivat rahaa ja elivät kirjoillaan. Pitääkö paikkaansa, vai onko tämä vain mielikuva?
Nythän on kauan ollut vallalla sellainen käsitys, ettei musiikista tarvitse maksaa. On kasvanut kokonainen sukupolvi, joka kuuntelee kyllä jatkuvasti, mutta eivät halua maksaa musiikista. Sitten taas joku Coldplay myy Stadikan muutaman kerran loppuun. Hyvin kuvaavaa millainen sukupolvi tekee päätöksiä siitä, kuka ansaitsee rahaa ja kuka ei. Coldplay on kyllä tienannut eläkerahansa, koska yleisö on tyhmää ja säälittävää. Fomo tai mikä tahansa somessa opittu vouhotus ohjaa ihmisten käyttäytymistä. Eiköhän siellä ole taustalla ilmainen yhteiskunta. Mutta on se vaan outoa, että vloggaaja tienaa miljoonia pelkällä hölinällä. Tästä sen näkee kuinka paljon arvostan tätä uutta kulttuuria. Siihen kiteytyy niin paljon kaikkea typerää ja ajattelematonta. Helpon rahan tekeminen sekoittaa pään. He eivät elä ihan samassa maailmassa..
En esimerkiksi ymmärrä Taylor Swiftin suuruutta, koska ei ole mitään ymmärtämistä. Markkinointi ja viidakkorumpu. Tarve kuulua johonkin, tarve olla erottumatta. Mitä, jos rohkeaksi kuviteltu kansa onkin täynnä pelkureita, jotka antaisivat mielellään vastuun elämästään muille.
Taylorin musiikki ja esiintyminen ei ole niin hyvää, kuin suosio näyttää, se vaan osuu keskinkertaiseen makuun. Maailmassa mitataan hyvyyttä ja paremmuutta seuraajien ja yleisön lukumäärällä. Mitä se kertoo ihmisistä? Ei paljon mitään, varmasti vain sen, että iso osa ihmisistä kokee voimakasta tarvetta kuulua laumaan. Ja miljoona kärpästä ei voi olla väärässä; paska on hyvää.
Minusta vaikuttaa siltä, että ihmisen tyhmentyminen johtaa siihen, että meillä ei kohta ole mitään käryä mitä jonkun asian tekeminen maksaa. Kuinka paljon tietoa ja taitoa yhden tuotteen tekeminen vaatii. Kirja tai puinen jakkara. Itse olen rättipuolen käynyt, ja ihmettelen miten heppoisesti ihmiset suhtautuvat vaatteisiin, miten nopeasti niitä voi heittää pois, kun mulla on edelleen yli 20 v vanhoja lempimekkoja ja takkeja. Ihmiset eivät enää kiinny, asiat eivät ole niin arvokkaita ja kaiken voi korvata.
Nykyään ihmiset eivät osaa itse tehdä mitään. Kädentaidot ihan kateissa, edes fillarin kumin reikää ei osata paikata. Etenkään oikeistolaiset poliitikot eivät kauheasti harrasta harsimista ja sahaamista. Sipilän lukuunottamatta, joka itse tuunaa veneitä ja silti leikkasi koululaisten kädentaidoista, että varmasti ei kasva insinöörejä. Lyhytnäköistä ja typerää.
Minä olen oppinut äidiltäni ja lähi-ihmisiltä taitoja. Kuka oppii kotona mitään, kun omilleen muuttavatkin ovat avuttomia? Tuo on sellaista porukkaa, joka ei tiedä mitä tekeminen vaatii. Jos ei osaa, ei ymmärrä.
Ihmettelen miten paljon on ihmisiä, jotka eivät osaa korjata, saatikka luoda mitään uutta. Täysin kädettömiä, jotka tuhlaavat halpavaatteisiin rahansa. Sama porukka ei ymmärrä kuinka paljon vaatteet kuormittavat ympäristöä. Ei kiinnosta, koska ei osaa ommella eikä kutoa.
Mieti, vain 100 vuotta meidän historiaa on kulunut, kun olemme jo menettäneet isovanhempiemme tekemisen meiningin. Paitsi, äitini syntyi 100 v sitten, sai minut aika vanhana, joten on kohdallani seuraavassa sukupolvessa, ei sen kauempaa. Äitini oli valmistanut kapiokirstuun kodintekstiilitkin. Vasta 80 vuotta kulunut ja monikaan, joka kapiokirstuja netissä myy, ei tiedä mikä se on ja miksi se on.
Mulla oli lähellä Karjalan evakoita, heillä oli omat reissunsa tuoreessa muistissa, kasvoin heidän muistoissa ja tarinoissa. Suren, ettei heitä enää ole kuin pari jäljellä. Koko lapsuuteni olen nähnyt miten ihmiset tekevät, käytännön asiat olivat todella hallussa. Sellaista tekemistä ei enää näe, ei ole tarpeeksi kova nälkä. Nyt vaan mietin mihin laitan kaikki enon vaimon kutomat ja virkkaamat pöytäliinat, niitä on niin paljon. Käsitöitä tehtiin talvella, kesällä oli luonnostaan paljon muita hommia.
Kulttuuri on muuttunut ja se harmittaa. Arvot ovat erilaiset. Käsittääkseni muutosta on tehty liian nopeasti. Ihminen ei ole pysynyt perässä. Täytyy voida kasvaa ja omaksua rauhassa, mutta meillä tehdään vain digiloikkia. Ihmetyttää miten Suomessakin on kritiikittömästi otettu alustat ja kaiken maailman höpötykset vastaan. Ikäänkuin se olisi ihmiskunnan kohtalo. Ei ole, se on valinta. Digitaalisuus on markkinatalouden, yritysten ja pörssien valinta. EK varmaan tykkää, mutta kuvataiteissa ei välitetä.
Suomessakin on valittu väärin ja sitten asioita korjataan. Ei yhtään ihmetytä, että tällaisessa kulttuurissa kädentaitajat ja luovat ihmiset eivät ole arvossaan. Oikeistopoliitikot eivät edusta tekijöitä, mutta ovat aina ensimmäisenä ilmaislipulla paikalla. Mieti, kuinka moni heistä on tänä vuonna maksanut mistään lipusta itse.
Kouvolassa kaupungin hallituksen kokoomuslainen jäsen haukkui klasarimuusikot, vaikka ei ollut kertaakaan käynyt konserteissa. Vielä 1980-luvulla siellä toimi kokonainen kaupungin orkesteri.
Kaupunki on harjoittanut huonoa politiikkaa, kun nuoret edelleen muuttavat pois ja muutkin karttavat kaupunkia. Siellä ei saa kuulemma edes ok-taloa myytyä, että pääsisi muuttamaan. Muuttotappiota on joka vuosi. Pieneläkeläisetkin äänestävät Kokoomusta, koska se on tuttu puolue. Eihän tuollaisessakaan ympäristössä voi luoda mitään, saatikka tulla arvostetuksi.
Mun käsityksen mukaan vain toinen tekijä ymmärtää. Vain toinen taitaja on valmis maksamaan. Palaan taas samaan asiaan. Ihmisiltä puuttuu taito tehdä ja sitä kautta kyky ymmärtää mitä teos vaatii syntyäkseen. Se ei välttämättä selitä sitä, että kuka maksaa. Me tiedetään kuka maksaa, mutta pitäisi keksiä, että miksi näin?
Missä vaiheessa kirjailijan valta on menetetty? Milloin julkaisijasta on tullut ykkönen? Se julkaisee, jolla on rahaa. Taas sama juttu, ilman Lallukoita se ei onnistu, kuten pitäisi. Julkaisija osaa julkaisemisen taidon, mutta ei ymmärrä kirjoittamisen taitoa. Se, jolla on rahat, on pakostakin päättäjän paikalla. Ihan kaikessa.
Rakkaudesta lajiin ja ymmärrystä siitä, mitä maksaa teoksen synnyttäminen. Missä nämä ihmiset ovat?
En tiedä kuka heille on antanut. Olen jo 40 vuotta kysynyt, kuka pankeille on antanut valtansa. Meillä on ilmeisesti ei-demokraattisia päätöksiä, joihin ei kosketa. Pitäisi kysyä, kuka on julkaisijalle tehnyt diilin siitä, että kirjoittaminen on arvokasta heille, mutta ei kirjoittajalle. Tuohan on kiero ja sairas sopimus.
Oscar Wilde tiesi vastauksia moneen kysymykseen jo yli 100 v sitten. Kuten, että ihmiset tietävät hinnan, mutta eivät arvoa. Meillä se vaan on jalostunut törkeäksi varkaudeksi.
Miksi kirjoittajilla ei ole omia yhtiöitä? Koska ei ole kirjapainoja? Niin tietysti. Ennen oletettiin, että toiset saavat ansionsa painamalla ja toiset kirjoittamalla. Tämä ajatus ei enää päde. Nämä eivät tiedä mitä teoksen synnyttäminen vaatii. Yhtä lailla ei aikakaan enää ole rahaa. Oikeistopolitiikka on tallonut monen toimeentulon, kun ajalla saa niin vähän mitään.
Pitäisi ilmeisesti kysyä kuka on antanut heille sen vallan? Siitähän tässäkin on kysymys.
Anteeksi, että jäin päälle.
Hyvä kysymys tosiaan on se, kuka tästä kaikesta ilmaisesta työstä hyötyy. Tällä hetkellä minkään palkattoman mutta tarpeellisen työn kollektiivinen korvaaminen (eli toimeentulon mahdollistaminen työn tekijöille) ei tunnu kovin realistiselta. Mutta vaadittava sitä on, koska ei muutos muuten ole edes teoriassa mahdollista.
Ajattelen, että rättipuolella halpatuonti voittaa, kuka muukaan. Alustat voittavat aina. Ihmetyttää vaan, että ilman mitään keskustelua, kaikenlainen toiminta sai rantautua tännekin. Ilman minkäänlaista vastarintaa. Se on ollut hirveä pettymys.
Hyvin kirjoitettu, perusteltu ja esitetty. Todellakin, kirjailujuus on kuin hoivatyötä, tarpeellisena pidettyä puuhastelua, kutsumustekemistä, josta ei tarvitse tai pidä maksaa. Ja eikös (edelleen?) taidetta syntyy masennuksesta ja köyhyydestä?!? Vitsi sikseen, mutta itsekin kirjoittavana (koska toimeentulo tulee muualta) suren ja tunnen turhautuneena vit#%+utusta suomalaisesta kirja-alan ankkalammikosta. Miksi edes pyrin sinne?!? Kirjoittamisen halu/pakko on kova vaikka fiksua olisi kehittää jotain liiketoimintaa (tai muuttaa kaukokaipuuseen vetoavaan paikkaan ja kirjoittaa sarjoittain dekkareita). Nim. Turhautunut ja kiitollinen kirjoituksestasi
Hyvin kirjoitettu. Kirjoittamisen pakko on onni lukijoille, mun mielestä, koska kaikki eivät osaa pukea asioita sanoiksi, ja ne jotka osaavat antavat lahjojaan muille. Mutta ajatus siitä, että kaikki pitäisi olla maksutonta, on älytön.
Meneeköhän tässä nyt asiat sekaisin? Meille kaikille, osalle meistä, on tullut paperilehtiä kotiin tilattuina, me olemme maksaneet painetuista sanoista. Nyt osa meistä maksaa kirjoituksista uutisina tai tarinoita, mutta vain osa, pieni osa ihmisistä, koska lukeminen usein edellyttää sovellusta tai lukuoikeutta. Aina näitä ei ole voinut jakaa.
Meidän takana tulee sukupolvi, joka ei ole koskaan maksanut kirjoitusten lukemisesta. He eivät myöskään ole maksaneet vinyyleistä, cd-levyistä tai keikkalipuista, kuten me. Heille ei ole tehty selväksi, että sanoista pitää maksaa, koska monesti niitä on aseteltu paikoilleen myös aikaa ja taitoa käyttäen. Aika on rahaa, mutta sekin ajatus on nykyään hämärtynyt. Siksi meidän aikaa haaskataan milloin milläkin tavalla, kun yritämme selvitä ajan kurveissa.
Ajatteliko kukaan koskaan, että he maksoivat sanoista ja tarinoista, kun he tilasivat paperisen päivälehden. Tuskinpa. He maksoivat uutisista. Mutta, kun tarinatkin julkaistiin lehdissä, pakkohan meidän on ollut se ymmärtää, että kirjoituksista kuuluu maksaa. Meille oli itsestäänselvää, että pelkästään jo musteesta on maksettava.
Mitä, jos arvostus tuleekin väärinymmärryksestä? Meillä on kasvanut sukupolvi, joka on ikänsä luistellut sanojen ja hölötysten tulvassa. Sanoja on ollut pahoja ja hyviä, liikaa, sanoilla on loukattu, on puhuttu myös sananvapaudesta. Koskaan aiemmin ei ole sanojen jakaminen ollut yhtä helppoa kuin nykyaikana. Koskaan aiemmin ei ole ollut yhtä paljon aivan turhia juttuja luettavana. Eikä ne ole uutisia.
Mutta se on ansa. Ennen sanat painoivat enemmän, asioita piti punnita ennen julkaisua. Mustetta, paperia, fontteja ja latojia. Vain harva tavis sai äänensä kuuluvaksi painetussa sanomalehdestä, koska kuten sanottu, kaikki sanat punnittiin. Onneksi näin, koska tämä mitä meillä nyt on, on liikaa. Vain harvojen sanat ovat riittävän painavia julkaistavaksi. Ikävästi sanottu, mutta joskus olisi hyvä punnita sanojaan.
Kun nettiin on niin helppo lisätä sanoja ja tarinoita, laatu pakostakin kärsii. Ihan kaikki, joilla on varaa maksaa älypuhelimesta, voi lisätä muille luettavaa. Eri asia on lukeeko niitä kukaan. Mutta ongelma on siinä, että ei olla käyty läpi sitä, millaisia juttuja kannattaa julkaista. Kompensoisiko ne tämän taustahälinän? En usko, mutta arvostus tapahtuu jossain täällä.
Sukupolvi, joka ei osaa kirjoittaa eikä paljon lukea, puhumattakaan salasanojen laatimisesta, elää yltäkylläisyydessä. Sen kääntöpuoli on, ettei hyviä, rahanarvoisiakaan juttuja tunnisteta.
Liittyy edelleen siihen, kun ei itse omata taitoja. Mutta myös siihen, että alustamaailma vaan pudotettiin eteemme, ilman sääntöjä. Kukaan ei ole ottanut vastuuta alustoista. Mitään sääntöjä ja rajoja ei luotu. Eletään pellossa. Kaikkihan sen tietää, ettei sii mitään hyvää seuraa. Ahneimmat keksivät juttuja tehdä rahaa, kun muut vielä ihmettelevät ja miettivät sääntöjä. Henk.koht. ajatellen äärimmäisen rasittavia ja epäoikeudenmukaisia juttuja.
Vanha järjestys on rikottu, mutta nykyajan ihmiset eivät tiedä miten korjata.
Musiikin puolella suoratoistoalustoihin siirtymisessä on sellainen iso rakenteellinen ongelma, että n. 85% kaikesta kuuntelusta on back catalogin eli vanhan musiikin kuuntelua. Rahaa tulee käyttäjiltä ja mainostajilta ihan hyvin sisään, mutta suurin osa siitä menee (suoratoistoyhtiöiden oman siivun jälkeen) niille jotka omistavat valtaosan vanhan musiikin äänite- ja tekijänoikeuksista, eli käytännössä major-yhtiöille ja muutamalle sijoitusyhtiölle, jotka ovat hankkineet vanhoja katalogeja omistukseensa. Vanhan katalogin pyörittämisestä ei aiheudu mitään kuluja, koska sen tuotantokulut on maksettu joskus kauan sitten.
Voisin kuvitella että äänikirjapuolella on samaa ongelmaa, eli vanhat menestysteokset keräävät tasaisesti voittoa samalla kun tällä hetkellä aktiivisille tekijöille jää vähemmän jaettavaa.
En ihan usko. Musiikki on eri asia kuin kirjallisuus. Nykymusiikki on saanut vaikutteita vanhasta musasta, sitä on kiva lähteä tutkimaan. Vanhat painosten kuninkaan ja kuningattaret, eivät välttämättä nappaa enää tänäpäivänä. Ehkä klassikot voivat myydä, kuka ties mitä ne nykyään on, mutta en usko, että esim Eeva Joenpelto tai Oranen olisi kuuntelussa niitä suuria mestareita. Voin olla väärässäkin. Ajattelen, ettei nykyihmiset edes tiedä keitä he ovat.
Tämä kirjallisuuden superstara-kulttuuri on ongelmallinen. Kun Suomessa piirit on pienet, niin käydäänkö tästä keskustelua jossa hyvin tienaavat olisivat myös vaatimassa muutosta niin, että kirjallisuuden tekemisestä tulisi reilumpaa? Yleensä tällainen solidaarisuus ei toimi, mutta haluaisin ajatella että kirjallisuuden sisällä toimii.
Solidaarisuus on kadonnut, se näkyy ihan kaikessa. Mutta on se kyllä outoa, että niin monet ulkopuoliset tahot päättävät kirjailijoiden tuloista. Minusta hinnoittelun pitäisi lähtökohtaisesti palvella tekijää eli kirjailijoita. Hän tekee luovan työn, mikä erottaa hänen kirjansa muiden kirjoista.